Eläinhahmot:

- pöllö on yöeläin
- koirat voivat  toimia 
   myös avustajina

Tarinointi:

Tämä koira voi piiloutua myös korviensa suojaan

Muita muotoja:

- koristetyyny
- painopeiton  
   päällyspussi
- jne

Valoon reagoivat Vola-pehmot
Näiden pehmeiden pikkutyynyjen kautta kuuluvan äänen voimakkuus riippuu niiden "näkemän" valon kirkkaudesta. Voimakkuutta voidaan ohjata vaikkapa eleillä, joista monet ovat jo ennestään tuttuja ja jopa vaistonvaraisia: esimerkiksi hahmon silmien peittäminen tai kasvojen painaminen alaspäin. Äänen voimakkuus muuttuu myös esimerkiksi lamppujen käytöstä: etäisyyden mukaan, huoneen pimetessä illalla ja kirkastuessa aamulla. 

Hahmoja on mukavaa pitää sylissä, halata tai vierellä turvana. Kaikki Vola-tuotteemme sopivat myös radion tai television äänen nopeaan vaimentamiseen ilman kaukosäädintä.

Jos käyttäjää alkaa pelottaa tai hän muuten ei halua kuulla jotain musiikin tai tarinan kohtaa voimakkaana, on vaistomaista peittää silmät - tässä tapauksessa  Vola-hahmon silmät - ja ääni muuttuu hiljaisemmaksi. 

Vola-hahmot valmistamme tilauksesta, joten kaikki piirteet ovat vapaasti valittavissa ja niistä saa paljon muunnelmia. Edullisin niistä ei tarvitse sähköä, mutta sitä voi kuunnella vain vahvistimen tai aktiivikaiuttimen kautta. Kuulokekuunteluun ja tuntumaääneen saadaan käyttövoima esimerkiksi USB-akusta tai verkkolaitteesta. Pieni, ladattava akku voidaan myös mahduttaa hahmon sisään. Akun ja paristojen tapauksessa tarvitaan myös virrankatkaisu, joka voi olla esimerkiksi nykäisy hännästä. Muuten ei laitteissa ole mitään säätimiä.

Eläinhahmojen sijaan voidaan tilauksesta toteuttaa esimerkiksi pieni sohvatyyny, perhe- tai kaveripiiri, ammattien edustajia taikka jonkin pelottavan paikan henkilöitä, esimerkiksi näytteenottolaboratoriosta.
Tekniset ominaisuudet:


Liitännät

- Bluetooth
- Kuulokeliitin
- USB, paristot, akku

Voimakkuus:

- Silmät peittämällä
- Pöytälampulla
- Taskulampulla
- Yleisvalaistuksella

Kuuntelu:

- Aktiivikaiuttimilla
- Vahvistimen kautta
- Kuulokkeilla
- Tuntumaäänenä suoraan pehmosta
Yritysveistämö osk - käyntiosoite: c/o URBAN MILL, Betonimiehenkuja 3E, 02150 Espoo - postiosoite PL11, 02601 Espoo
Copyright (c)2019, All Rights Reserved.