Olemme koonneet runsaasti helppuutustarpeita ja -tapoja erityisryhmien kokemuksista, neuvoista ja toiveista. Ratkaisuistamme syntyy kuitenkin hyötyä aivan KAIKILLE.

Luopuminen massatuotannon edellyttämistä piirteistä tekee meille mahdolliseksi tehdä paljon enemmän käytännön parannuksia esimerkiksi aistiesteettömyyteen, itseopastumiseen, keskittymisolosuhteiden luomiseen sekä aistilepotaukoihin, terapiapeleihin ja eettisesti valmistettaviin pieniin tuotteisiin.

Käytämme aina kotimaisia tekijöitä ja materiaaleja. Valmiina on odottamassa useita laitteiden protoja, joissa monissa on kaupallisessa digikehityksessä unohduksiin painuneita teknisiä ratkaisuja.